Milloin frisbeegolf tuli Suomeen?
Frisbeegolf on laji, joka perustuu golfin periaatteisiin, mutta siinä käytetään frisbeekiekkoja maalikoriin heittämiseen. Lajin juuret voidaan jäljittää 1930-luvun loppupuolelle, kun frisbeen keksijä Walter Morrison sai ajatuksen frisbeestä vuonna 1937, kun he heittivät säiliön kantta tyttöystävänsä kanssa. Vuonna 1946 Morrison piirsi suunnitelman (nimeltään Whirlo-Way) maailman ensimmäiselle lentävälle kiekolle.
Frisbeegolf alkoi muotoutua omaksi lajikseen 1960-luvulla Yhdysvalloissa. Ensimmäinen virallinen frisbeegolf-rata perustettiin vuonna 1975 Kaliforniassa. Laji levisi nopeasti, ja frisbeegolfista tuli suosittu harrastus eri puolilla maailmaa.
Suomeen frisbeegolf saapui 1980-luvulla. Ensimmäinen pysyvä frisbeegolfrata perustettiin Meilahteen vuonna 1983.
Lajin suosio kasvoi vauhdilla, ja nykyään Suomessa on satoja frisbeegolfratoja, ja laji on vakiinnuttanut asemansa suosittuna ulkoilu- ja kilpaurheilulajina. Frisbeegolf tarjoaa monipuolisen ja sosiaalisen tavan nauttia liikunnasta ja ulkoilusta.
Frisbeegolf lyhyesti
Pelaajien päämääränä on heittää frisbeekiekko koriin mahdollisimman vähin heitoin, ja voittajaksi kruunataan se, joka suorittaa radan pienimmällä määrällä heittoja.
Pelaajat tarvitsevat frisbeegolfkiekon kuhunkin heittoon. Kiekot eroavat toisistaan painon, lentoradan ja muodon suhteen. Putterit ovat tarkkoja, mutta niiden lentomatka on lyhyempi. Midrange-kiekot ovat monikäyttöisiä, kun taas draiverit tarjoavat pitkän lentomatkan, mutta vaativat taitoa ja hallinnassa.
Pelikokemus käynnistyy ensimmäisen väylän heittopaikalta ja huipentuu viimeisen väylän maalikoriin. Vaihtoehtoisesti pelaajat voivat käyttää erilaisia esinemaaleja, kuten puita ja pylväitä, korvaamaan perinteiset frisbeegolfradoilla käytetyt maalikorit.
Frisbeegolfratoja luokitellaan yleensä vaikeusasteen, pituuden, ja yleisen pelialueen perusteella. Luokituksessa pyritään tarjoamaan pelaajille tietoa radan ominaisuuksista, jotta he voivat valita itselleen sopivan haasteen. Radan haastavuus luokitellaan kirjaimilla: AAA-A, BB-B, C ja D sekä varustelutasoja on kolme: 1, 2 ja 3. Aloittelevalle pelaajalle suositellaan D-B luokituksen omaavia ratoja.
Pelin kulku
Peli aloitetaan ensimmäiseltä avauspaikalta, joka frisbeegolfissa tunnetaan tiinä. Heittoporukan eli tiimin jäsenet suorittavat heittonsa vuorotellen, minkä jälkeen siirrytään tarkastelemaan kiekkojen sijoittumista. Seuraava heitto aloitetaan siitä, missä kunkin pelaajan kiekko pysähtyi edellisellä heitolla. Ensimmäisenä heittää pelaaja, jonka kiekko on kauimpana maalikorista, ja muut odottavat kärsivällisesti hänen takanaan. Huolehdi heittojesi laskemisesta.
Heittäminen jatkuu, kunnes kiekko lepää frisbeegolfkorissa. Tärkeää on, että kiekko on korin sisällä, eikä esimerkiksi korin katolla. Siirrytään seuraavalle väylälle avauspaikalle väylän päätyttyä, ja jokainen heitto kirjataan ylös. Voittaja on se, joka suorittaa radan vähimmillä heitoilla.
Radan haastavuutta lisätään luonnollisilla esteillä, kuten puilla ja pensailla. Nämä esteet ovat olennainen osa lajia, eikä niitä ole tarkoitus siirtää, poistaa tai vahingoittaa pelikierroksen aikana.
Tietyillä radoilla voi olla myös pelikelvottomia alueita, joita kutsutaan ”Out of Bounds” (OB) -alueiksi. Nämä alueet on yleensä merkitty kepeillä tai narulla. Jos kiekko päätyy tällaiselle alueelle, lisätään yksi rangaistusheitto tulokseen. Peli jatkuu siitä, missä kohtaa kiekko meni pelikelvottomalle alueelle. On mahdollista myös heittää uudelleen samasta paikasta kuin edellinen heitto, mutta rangaistuspisteen kera, jos niin haluaa.